perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulu



                                Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!

Mölliagilitykisat

Käytiin Ricon kanssa viime sunnuntaina Kajaanissa Rakkiareenalla pidetyissä mölliagilitykisoissa, jotka järjesti uusi seuramme High five agility team. Molempia jännitti ihan karmean paljon ja Ricolla oli virtaa ihan liikaa kun päätös lähteä kisaamaan tuli vähän yllättäen. Mutta suoritus oli sitäkin hienompi. Vain yksi kieltäytyminen (tuli hypylle niin kovaa että kurvasi vahingossa ohi) ja älytsin hyvä aika. Tällä suorituksella irtosi junnuluokan möllikisojen voitto ja ensimmäinen sellainen. Olin niin ylpeä pienestä liitäjästäni sekä itsestäni, että sain hermot pidettyä kurissa jännityksestä huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua.. :)

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kohta on joulu

Marraskuun viimeistä päivää viedään ja huomenna alkaa odotettu joulukuu. Ricolle tuli 1 vuosi mittariin täyteen eilen ja sitä juhlittiin pienellä "kakulla" ja leluilla.
Ricon kanssa ollaan käyty viikoittain agilityharkoissa ja mahdollisuuksien mukaan vielä itsenäisissätreeneissä kertaamassa koulutuksissa opittuja asioita. Nyt on otettu enimmäkseen pieniä rata pätkiä ja harjoitukset on ollut enemmän tekniikka painotteisia, mikä on ollut hyvä asia, sillä meillä ei Ricon kanssa ole vielä kaikki tekniikat ja termit hallussa. Ja kuinka voisikaan kun alle vuosi vasta yhdessä agiliidetty. :)
Nyt ollaan päästy treenaamaan myös kontakteja (A ja keinu) ja keppien pujottelukin alkaa jo sujua aika kivasti ohjureiden kanssa.
Talvi on hieman ankeaa aikaa treenailla ja ulkoilla, kun ulkona pakkanen paukkuu yli 10 asteessa ja tuuli on viiltävän kylmä. Joutuu pukemaan itselle ja koiralle kasoittain vaatetta (mikä tekee liikkumisesta hitaampaa) jotta ei paleltuisi ja tulisi mitään revähdyksiä tai muita kummallekkaan. Myös lämmittely ennen harkkoja on tosi tärkeää itselle ja koiralle ja korostuu vain näin talvella.

Ricon kanssa liityttiin äskettäin syksyllä perustettuun High five agility teamiin ja tarkoitus on osallistua 16.12. sen järjestämään mölliagility kisaan jos vain pakkanen ei pilaa suunnitelmia. Olisi kiva päästä näkemään, että miten ollaan kehitytty (muistissa on vielä syksyn ekat möllikisat, jotka ei menny ihan niin hyvin) ja millaiset fiilikset tuollaisessa "kisa" tilanteessa on nyt itsellä ja Ricolla. Kesällä kun olisi kuitenkin heti kun vain Ricon ikä sallii niin tarkoitus alkaa kisata ihan virallisissakin kisoissa. Mutta ennen sitä on vielä paljon treenattavaa ja hyvää kokemusta saa just möllikisoista. Pujottelu, kontaktit ja tiukat käännökset ovat meidän heikkous tällä hetkellä.
Mutta treenataan lisää ja paljon on kuitenkin kehitytty Ricon kanssa hyvien kouluttajien avustuksella. :)



maanantai 5. marraskuuta 2012

Ensilumi ja Janne Toivolan agilitykoulutus

 Meille satoi ensilumi eilen ja heti semmoiset 12 cm. Rico nautti kun pääsi puhtaaseen ensilumeen  leikkimään koirakavereidensa kanssa. Itse en niin talvesta välitä sen kylmyyden vuoksi, vaikka muutenhan se on ihan kaunista aikaa, varsinkin silloin kun kovien pakkasten jälkeen on puut kauniin valkoisia kuurasta.

Osallistuin noin viikko sitten Rakkiareenalla pidettyyn Janne Toivolan agilitykoulutukseen. Olin kuunteluoppilaana, sillä Rico kun ei vielä osaa ihan kaikkia esteitä (keppejä, kontakteja..).
Kuunteluoppilaana ollessa sai kyllä myös paljon hyviä vinkkejä ja oli kiva seurata muiden suorituksia.
Oheisessa ratapiirustuksessa on molempien päivien radat joita käytiin läpi. Lauantaina käytiin läpi valkoisella ja sunnuntaina mustalla merkityt numerot.

Keväällä aijon osallistua Vappu Alatalon "Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa" -luennolle. Jospa sieltä löytyisi kans hyviä vinkkejä ja neuvoja.

Ricon kanssa ollaan käyty edelleen viikoittain agilityharjoituksissa ja nyt hommattiin itsenäinenharjoitteluoikeuskin niin päästään omallakin ajalla harjoittelemaan meille vaikeita asioita.

Viime tiistaina otettiin tekniikkatreeniä ja tunnilla ei saatu millään onnistumaan harjoitusta, mutta sitten kun käytiin lauantaina Ricon kanssa kahdestaan niin saatiin onnitumaan. Olin tosi iloinen. Ricon suurin ongelma on tällä hetkellä se, että se tulee esteille niin kovaa, että se ei ehdi kääntää itseään seuraavalle (esim. viereiselle aidalle) esteelle vaan tekee suuren kaarron esteen ohi. Mutta kuhan oikeat linjat ja korvat löydetään niin kyllä tämäkin ongelma selätetään. Pitäähän sitä haasteita ollakkin. :)










sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Pakkasaamut

Talvi tekee uhkaavasti tuloaan jo meille. Öisin ja aamuisin on pakkasta ja kaikki puut, katot sekä maa on valkoisen huurteen peittämiä. Mukavaa kun märkä syyskeli alkaa vaihtua, mutta kesäihmiselle tämä syksy ja talvi on aika pimeää sekä tylsää aikaa. Odotan jo nyt maalis-huhtikuuta ja sen mukanaan tuomaa auringonpaistetta keväthangilla.

Ricon kanssa ollaan käyty säännöllisesti agility -ja tokotreeneissä Rakkiareenalla.
Ollaan päästy tekemään vaikka minkälaisia rataharjoituksi ja aina on opittu paljon. Rico nauttii aksaamisesta niin paljon, että sen saa melkein kantaa hallista pois kun kotiin lähtö olisi. Mutta tärkeintähän onkin että koira nauttii tekemisestä. Itsekkin odotan aina innolla seuraavia treenejä kun tietää, että saa paljon uusia ideoita ja oppia. Ja kun palaute suorituksesta on suoraa ja sen saa heti, meni oikein tai väärin.

Tokossa ollaan harjoiteltu seuraamista, paikalla makaamista, seuraamisesta maahan menoa, estehyppyä ja luoksetuloa eli perus alokasluokanjuttuja. Seuraaminen teettää meillä edelleen eniten töitä. Takapalkkaamista kokeiliin viime kerralla ja se oli Ricolle hyvä, joten sitä tulen käyttämään silloin tällöin jatkossakin. Luulin, että se ei olis välittäny minusta mitään kun takapalkaksi jätin sille lempi narulelun, mutta tosi hyvin kuunteli ja lähti palkalle vasta käskystä. Fiksu nappula.. :)

Vapaa-ajalla ollaan treenamisen lisäksi käyty vaeltamassa Vuokatin vaaralla Anun ja Luckyn kanssa, kävelty ja käyty heittelemässä frisbeetä. Frisbeekuvista kiitokset Ullalle.

Valmiina koppaamaan

<3

Vuokatin vaaralla Rico ja Lucky

Piilosilla... :)

Ei sitä helpointa maastoa vaeltaa, mutta kauniit maisemat ylhäältä.

kaverukset <3

lauantai 22. syyskuuta 2012

Syksy ja agilitytreeniä

Syksy on saapunut meillekkin. Ilma on viileä, sateinen ja lehdet putoilee puista.
Rico on jo viikonpäästä 10 kuukautta, kyllä se aika menee kamalan nopeasti. Vastahan me Rico haettiin kotiin ja nyt se on jo kohta vuosikas.

Ricon kanssa ollaan ruvettu käymään kerran viikossa Kajaanissa rakkiareenalla rumarakin agilitykoulutuksessa. Kouluttaja on aivan mahtava, antaa suoraa palautetta (mistä minä erityisesti pidän, niistä "meni ihan ok" - jutuista kun ei opi mitään) ja jaksaa neuvoa uudelleen ja uudelleen kunnes onnistutaan. :)

Ekalla kerralla tehtiin tämmönen rata:


Käytiin läpi esteet 1-12. pätkissä. Esteillä 1-2 harjoiteltiin ihmisnuolta. Ricolla meinasi olla vaikeaa pysyä paikallaan kunnes menen esteelle 2. Ennen se on pysyny tosi hyvin lupaan asti paikallaan vaan nyt on jokin viiraus tullut ja starttitreeniä ollaan otettu, että päästäs tästä viirauksesta. Minun oli hankala ensin hahmottaa, että missä vaiheessa Ricolle pitää antaa hidastuskäsky ja miten jalkojen ja käsien tulee olla, että saan koiran hidastamaan jotta päästään sujuvasti kääntymään 3. esteelle. Lopulta se kuitenkin onnistui. :) Esteillä 3-6 harjoiteltiin kahta tapaa tehdä ne. Ensin esteillä 3-6 harjoiteltiin persjättöä ja perään valssin tekemistä. Sai pistää tossua toisen eteen, että ehti kaikki piruetit tehdä ennenkuin mustavalkoinen raketti ampaisi 3. esteeltä matkaan. :D
Toinen tapa oli tehdä 5. esteellä päällejuoksu. Päällejuoksu teetti meille enemmän päänvaivaa kuin persjättö ja valssi. En ollut ennen tehnyt sitäkään joten käsien oikeanaikainen vaihtaminen jne. tekivät siitä haastavan. mutta pari kertaa sekin saatiin kohtuudella onnistumaan. Esteet 7-12 oli ehkä helpoin vaikka siihen tarvitiin kans päällejuoksua ja valssia?. Putkesta kohti aitaa (8.) Rico ei meinannu ensin irrota joten sitä harjoiteltiin hieman ruokakupin avulla. Kun se onnistui oli minulla jo melkoinen kiire aidan (10.) taakse odottamaan, että saan Ricon oikealta puolelta yli ja päällejuoksulla esteen 11. yli putkeen. Harjoitukset olivat tosi hyvät ja ohjaukset olivat kaikki minulle ja Ricolle uusia, mutta hyvin niistä selvittiin.

Toisella viikolla harjoiteltiin tämmöistä rataa:


Käytiin läpi esteet 3-21. Putkesta (3.) putkeen (4.) Rico meni tosi hyvin. Hankalaksi esteiden 4-6 teki se, että minun piti mennä esteiden 13 ja viisi välistä esteiden 5-6 väliin ja keritä hidastaa siitä koira esteen 5. yli esteelle 6. Esteet 6-7 meni ihan hyvin, mutta esteeltä 7. kepeille meno teki vaikeaa, kun Ricosta putki olisi ollut mukavampi, mutta harjoittelun jälkeen seurasi hyvin kepeillekkin. Kepien jälkeen koira piti laittaa kiertämään aita ja siitä putkeen (10.) ja ite piti ehtiä juosta esteelle 11. siitä koira piti saada esteelle 12. ja tehdä niisto esteelle 13. Se onnistui ihan ok ja sain Ricon menemään putkeen. Putken jälkeen koira piti käskyttää aidan yli putkeen (16.) ja juosta itse keppien vasemmalta puolelta koiraa vastaan esteelle 17. ja hirton avulla saada koira ohjattua esteelle 18. ja siitä okserin yli aidalle ja renkaaseen. Loppu pätkä (17-21) onnistui meiltä ehkä parhaiten. Tämäkin rata oli erittäin mielenkiintoinen ja samalla tuli opittua taas uusia ohjauskuvioita ja muita juttuja.

Ricon kanssa innolla odotetaan aina seuraavia harjoituksia. Ricostakin siellä on niin kiva käydä ettei se malttais lähteä sieltä enää treenien jälkeen pois.






perjantai 10. elokuuta 2012

Pentutapaaminen Lohjalla 6.8.12

Pentutaapaamisreissu Lohjalle oli aivan mahtava ja oli ihana nähdä kaikkia, koska viimeksi olimme nähneet kun haimme Ricon kotiin. Päivän ohjelmaan kuului agilityä todella hyvän kouluttajan vetämänä (saimme Ricon kanssa paljon uusia vinkkejä), kuulumisien vaihtamista ja hyvää ruokaa. :)

Usva, Ninja, Cheena (äiti), Remo ja Rico (kuvasta puuttuu Albert)


Koirat tulivat heti tosi hyvin toimeen keskenään ja menoa sekä vilskettä riitti, kun neljä 8 kuukauden ikäistä mustavalkoista kiitäjää vilisi pitkin pihaa. Ehdottomasti ensi vuonna pitää käydä jälleen tapaamassa muita. :)








Ricon kanssa ruvetaan käymään nyt agiliitelemässä ainakin pari kertaa viikossa. Ja kuhan kylmät ilmat ja lumi tulee tänne meille niin siirrytään Kajaaniin Rumarakki-areenalle treenailemaan (koulutusta + itsenäistä treeniä), että ei tule kamalia taukoja ja poitsu olis sitten kesällä jo valmis ekoihin kisoihinsa kuhan 18 kk tulee täyteen... :))

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Heinäkuu

Hieman on kulunut taas aikaa viime kirjoituksesta työkiireiden vuoksi.
Ricon kanssa ei mitään erikoista olla nyt ehditty touhuamaan perus tokojuttuja ja agilityä vain. Kelit ovat olleet kaikkea muuta kuin kesäiset, vettä on satanut päivittäin eikä heinäkuun helteitä ole näkynyt, mutta toisaalta ei haittaa kun töissä on tullut oltua. :)

Rico on jo 7 kuukauden ikäinen, eikä minun hauvavauvaani voi enää kutsua vauveliksi, niin iso pojasta on jo kasvanut. Ricolla on alkanut olla jonkun verran "murrosiän" oireita, hajut kiinostavat enemmän, korvat häviävät välillä ja omaa tahtoa on enemmän (lällää enpäs annakkaan tätä palloa sulle), mutta niinhän sen kuuluu mennäkkin. :)

Rico on ollut tähän asti perusterve, mutta nyt silmienympäriltä on yhtä äkkiä karvat ohentuneet. E.lääkärillä on pojan kanssa käyty vaan ei osannu lääkärikään sanoa mikä voisi olla. Netistä lueskeltuani muiden juttuja olen tullut siihen tulokseen, että Ricoa vaivaa joko sikaripunkki tai allerginenreaktio. Onneksi silmät eivät kutise eivätkä siten vaivaa Ricoa mitenkään. Jospa e.lääkäri löytäisi pian syyn ja Rico pääsisi eroon pandasilmistään. :)

Mitä te siellä alhaalla vielä teette?
Viikonloppuna Ricolla on eka kunnon näyttely Paltamossa ja ajattelimme osallistua siihen silmistä huolimatta, sillä tärkeintä meille ei ole hyvä tulos vaan näyttelystä saatava kokemus. Tuomarina näyttelyssä on Gunnel Holm.

Kaikkein eniten odotan elokuun pentutapaamista. On ihana nähdä kasvattaja Saria ja Ricon sisaruksia. Onneksi siihen ei ole enää kovin pitkä aika. Elokuussa on myös viimeinen 2 viikon mittainen kesälomani, toivottavasti silloin aurinko paistaisi ja olisi ne kunnon helteet. :))
Minustako näyttelykoira? :D

Tää on liian helppo, alle 1 minuutissa ratkaistu... :)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uiskentelua

Kesäloman viimeinen päivä menossa ja huomenna alkaa taas työt, mutta onneksi elokuun alussa on vielä 2 viikkoa kesälomaa. Kesäloman eka viikko meni isän 50 vuotisjuhlia järjestäessä, mikä ei kyllä haitannut yhtään sillä ilmakin oli todella viileä ja sateinen. Tämä viikko on taas mennyt siivoilun ja ulkoilun merkeissä. Sääkin on ollut aurinkoinen ja ihanan lämmin.

Uimahyppy

Ricon kanssa ollaan juhlien ja siivoilujen lomassa ehditty kuitenkin touhuta monenlaista. On tokoiltu, käyty agilitytreeneissä, leikitty ja uitu. Uiminen on yksi Ricon lempipuuhista ja sitä ei meinaa saada rannalta enää pois kun se sinne pääsee. Ricon pravuuri on mahtavat "uimahypyt". Poitsu kun ei osaa vaan kävellä veteen vaan sinne mennään aina tyylikkäästi rannalta hypäten. :D

Tokoharkkoja on enää pari kertaa jäljellä ja sitten pitäisi itsekseen harjoitella. Paljon on saatu hyviä vinkkejä ja opittu on molemmat paljon, mutta vieläkin on myös paljon opittavaa. Seuraamista harjoitellaan edelleen "imuttamalla" ja lelun avulla vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi on harjoiteltu paikallaan oloa, sivulletuloa, käskystä seisomista jne. Mutta onneksi meillä on Ricon kanssa vielä paljon aikaa harjoitella eihän se ole vasta kuin 6kk vanha bortsun alku. :)

Rico 6kk.
Agilityssä ollaan käyty eri esteitä läpi. Tutuksi ovat tulleet jo pöytä, kepit, pussi, putki, aidat, rengas ja muuri. Miniratoja ollaan näistä esteistä aina tehty ja niitä sitten menty. Seuraavaksi olisi tarkoitus harjoitella pituus. Kontaktiesteet harjoitellaan ehkä syksyllä, että saadaan nämä muut "helpommat" varmemmiksi ensin. Eniten töitä tettää tällä hetkellä kepit. Ricosta kun ois kiva oikaista aina ja jättää muutama keppi pujottelematta. :D Mutta on me saatu kepeissä jo muutamia tosi hyviäkin suorituksia aikaiseksi. Joten harjoittelut jatkuu. Ihanaa kesää kaikille... :)


Rico "auttaa" kukkamultien levityksessä. :)
























perjantai 25. toukokuuta 2012

Kesä on täällä..

Toukokuu lähestyy loppuaan. Puissa on jo ihanan vaalean vihreät lehdet, ilma on kesäisen lämmin ja edessä siintää jo kesäloman ensimmäiset 2 viikkoa. :) Kesälomalla on Ricon kanssa vihdoin kunnolla aikaa touhuta ja harjoitella tokoa sekä agilityä.

Pari viikkoa sitten käytiin Kajaanissa match showssa ja Rico sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunu 4. parhaan pennun joukkoon. Hieno saavutus silti, sillä osallistujia oli yli 20 ja vasta Ricon toinen mätsäri  :)

Joka viikko ollaan Ricon kanssa käyty arkitottelevaisuus ja tokokursseilla. Ja paljon uusia vinkkejä ja oppeja ollaan sieltä saatu ja mahdollisuuksien mukaan aina kotona sitten niitä harjoiteltu. Tällä hetkellä eniten harjoiteltavaa on seuraamisessa ja oikeanlaisen asennon saamisessa makuullaan ollessa, sillä poitsu menee aina lonkalleen maahan mentäessä ja se pitäs saada karsittua pois. Seuratessa taas kaartaa edelle eikä meinaa pysyä sivulla, mutta harjoitus tekee mestarin. :)


Ricon kanssa ollaan joka päivä pyritty tekemään jotain uutta ja erilaista. On käyty metsäretkillä, hiekkamontulla, rannalla jne. Pari päivää sitten Rico ui jopa ensimmäisen kerran bortsu kaverinsa Allun kanssa. Hyvä että saatiin kaveruksia enää vedestä pois. :) Ricon lempi puuhiin kuuluu tällä hetkellä frisbeen koppaaminen. Aluksi ei meinannu maltaa seurata mihin frisbee lentää, mutta nykyään saa jo todella hienosti kiinni.

Ricon kanssa jo malttamattomina odotetaan elokuuta, että päästään tapaamaan Ricon sisaruksia ja kasvattajaa. Kiva päästä näkemään millaisia muista pennuista on tullut, kun viimeksi on nähny ne 7 viikon ikäisinä.

Alla toukokuun aikana otettuja kuvia :)

Ricon hieno sadetakki



Pallokin pitäisi ilmeisesti välillä pestä :))















Seikkaillessa sotkeentuu

Metsässä


















Frisbeen hakeminen käy kunnon päälle

Uimassa

Osataan meillä ottaa välillä rennostikkin
Uusi "lelu"...puutarhaletku :D

lauantai 12. toukokuuta 2012

Tokokurssi ja Match show

Tällä viikolla aloitettiin Ricon kanssa arkitottelevaisuus-ja tokokurssi sekä käytiin ekassa match showssa.
Ekalla toko kerralla otettiin sivulletuloa, testattiin luoksepäästävyyttä ja harjoiteltiin vapaana paikallaan makaamista. Sivulletulossa on vielä harjoiteltavaa. Rico pitää vielä namilla ohjata sivulle eli ei pelkästä käskystä aina sivulle tule, mutta treenataan lisää. Katsekontaktin Rico osaa kuitenkin hienosti ottaa ja pitää häiriötekijöistä huolimatta. Luoksepäästävyys meni hyvin eikä paennu tai lähteny kouluttajaa kohti. Paikalla makaaminen onnistuu myös Ricolla hyvin kuhan asento saadaan vielä suoraksi. Innolla ollaan harjoiteltu annettuja "kotitehtäviä" ja seuraavan viikon kurssia odotetaan jo kovasti.


Match show meni todella hienosti ja Rico sai punaisen nauhan ja oli neljäs. :) Tuomari kehui liikkeitä erittäin hyviksi. Jännitin jonkun verran kehään menoa, koska viime kerrasta oli useita vuosia. Mutta olin todella positiivisesti yllättynyt ensimmäisestä saavutuksestamme. :)) Seuraavat viralliset näyttelyt on heinäkuun lopulla Paltamossa ja odotan sitä mielenkiinnolla. Sitä ennen pitää vielä harjoitella hieman kehässä juoksemista ja hioa Ricon esittämistä.








sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ensimmäiset agilityharjoitukset

Tänään oli Ricolla ekat agilityharjoitukset. Opeteltiin aita, pussi ja putki ja todella hienostihan se meni. :)
Sen verran rohkea kaveri, että ei pussia tai putkea arastellut ollenkaan vaan syöksyi läpi niin kuin vanha tekijä. Hyppyjä ollaan jonkun verran otettu jo aikaisemmin ja sen vuoksi sekään ei tuottanut ongelmia. Joten todella hyvin meni meidän ensimmäiset harjoitukset ja Ricossa riitti intoa ja myös malttia kuunnella sekä olla paikallaan. Joten todella ylpeä olen tulevasta agilityliitäjästäni... <3

Video harkoista löytyy videot sivulta :)