torstai 18. heinäkuuta 2013

Lomalla

Ollaan kohta lomailtu 2 viikkoa ja ensi viikolla olisi paluu arkeen. Ihan oleilua ei lomakaan ole kuitenkaan ollut. Ricon kanssa on jonkin verran agiliidetty, lenkkeilty ja temppuiltu sekä tehty kotona rästihommia. Ilma oli ekalla viikolla ihan ok, mutta viimeisen loma viikon on vaan satanu vettä ja ollu alle 10 astetta välillä lämmintä...ihme kesä taas?! Olen jossain hieman särkenyt lonkkaani keväällä ja se on hieman vihoitellut ja nyt on viikon verran ollut vielä iskias kaverina selässä, joten mitään hirveetä juoksemista ja riehumista ei oo pystytty tekemään, mikä on harmi. Mutta kuhan tästä taas paikat vähän vetristyy ja pääsee kunnolla liikkeelle niin sitten on meno sen mukaista. :)







Meidän harmiksemme Leinosen agilitykoulutus, johon meidän piti elokuun alussa osallistua oli peruttu vähäisen osallistuja määrän vuoksi. Ilmottauduin sitten Liuhdon syksyn agilitykoulutukseen 2 päiväksi, johon alunperin oli tarkoitus mennä vaan päiväksi. Toivottavasti se toteutuisi ja saataisiin paljon kivoja vinkkejä sieltä.






Tällä hetkellä Ricon kanssa odotetaan kaikkein eniten tulevaa pentutapaamista, joka on meillä tänä vuonna Kuopiossa elokuun alussa. Ihana nähdä kaikkia taas vuoden tauon jälkeen. Kohta on taas "ryhmä rämä" kasassa ja saavat leikkiä ja temmeltää ja itse pääsee vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa. :)