perjantai 17. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uusi vuosi on aloitettu hieman sairastellen. Rico satutti etutassunsa kynnen uutena vuotena ulkona leikkiesssään ja kynsi jouduttiin kokonaan kuorimaan. Ollaan nyt saikkuiltu 3 viikkoa kun kynsi ei ole meinannut oikein parantua vaan on pienimmästäkin alkanut tihkuttamaan verta, mutta nyt uusi kynsi on vihdoin alkanut kasvamaan ja toivottavasti päästäisiin jo seuraaviin aksatreeneihinkin jotain kevyttä tekemään, mikäli tuo pakkanen hieman hellittäisi myöskin.

Tämän vuoden tavoitteena on, että saataisiin meidän yhteistyö siihen malliin agilityssä et voitaisiin tehdä meidän ensimmäinen startti virallisissa kisoissa ja jos saataisiin vähän lisää innostusta treenata Tokoa niin voitaisiin käydä kokeilemassa sitten syksyllä että kuinka meidän kävisi virallisessa tokokisassa. :)

Suurimmat ongelman meillä on agilityssä edelleen lähdössä pysyminen ja este hakuisuuden puuttuminen. Vauhtia kyllä taas piisaa enemmän kuin tarpeeksi.. :D Tokossa taas seuraaminen on meidän heikkoutemme.

                                                     

Kevään aikana on tulossa muutamia kiinnostavia luentoja koiran ongelmakäyttäytymisestä ja koirien homeopaattisesta hoidosta. Olen kiinnostunut kyseisistä luennoista, koska meillä on ollut Ricon kanssa ongelmana toisten koirien kohtaaminen/ohittaminen hihnassa kytkettynä. Hihnassa Ricosta kuoriutuu välillä melkoinen remmirähisijä, yrittää isotella muille, mutta irti ollessan on paljon kurinalaisempi ja ei rähise tai käyttäydy sopimattomasti muita kohtaan vaan on kaikkien kaveri aina. Olisi kiva tietää, että mistä moinen remmissä rähiseminen johtuu kun ei sitä irti ollessaan tai agilityssä tee.

Homeopatia taas kiinnostaa, koska Ricolla on ollut 6 kuukauden ikäisestä lähtien harva karvaiset silmän ympärykset. Vielä ei olla saatu selville, että mikä vaivan aiheuttaa, mutta todennäköisesti joko atooppinen ihottuma tai allergia jollekkin aineelle. Ruoka-aineallergiaan en usko, koska Ricolle on syötetty useaa eri ruokaa (aina vähintään 4 kk putkeen) ja ongelma ei ole parantunut tai kadonnut. Silmän ympärykset ovat kausittain paremmat ja sitten taas huonommat. Tällä hetkellä silmät ovat pahimmillaan. Monesta paikasta olen lukenut, että homeopatia voisi auttaa iho ongelmissa ja siksi haluaisinkin käydä kuuntelemassa, että voisiko siitä olla apu meidänkin ongelmaamme. Ja jos ei muu auta niin on meidän mentävä käymään jollakin eläinlääkärillä, joka olisi perehtynyt kunnolla koirien ihosairauksiin. Onneksi silmät eivät sen pahemmin kutise tai muuten haittaa päivittäistä elämää. Näyttelyitä varten silmät pitäisisi saada vaan kuntoon, että saataisiin edes se pakollinen H tulos. Pentunäyttelystä ja mätsäreistä Rico on saanut aina punaisen nauhan ja EH tuloksen joten H tuloksen luulisi tulevan aika helposti. Näyttelyihin en vaan ole kehdannut viedä Ricoa nyt rähisemisenkään vuoksi. Näyttelyharjoituksissa on käyty viimeksi syksyllä ja muiden koirien perässä juokseminen ei oikein meinaa sujua. Rähisemisen ja yli-innokkaan kiinnostuksen vuoksi Rico ei malta juosta hetkeäkään nätisti vierellä. Mutta sekin pistetään treenauslistalle. Toivottavasti iän tässä karttuessa Ricokin hieman "aikuistuu" ja rauhoittuu. Mutta rakkain se on kaikesta huolimatta, elämähän kävisi liian tylsäksi jos kaikki olisi helppoa kuin heinän teko, eikö vain?! :)

Mutta näillä eväillä, suunnitelmilla ja ajatuksilla startataan tämä vuosi. Saa nähdä mitä se tuo lopulta tullessaan.. :)